Helsinki
Uniikki ja huikea penthouse - ylimmän kerroksen ainutlaatuinen toimisto Kalasatamassa
Penthouse!
Talon ylimmän kerroksen suuri toimistotila, jossa upea kaareva katto. Tila on suurimmilta osin avotilaa muutamalla huoneella ja vetäytymistilalla. Tilajakoa on luonnollisesti lisättävissä tulevan käyttäjän tarvitessa sitä.
Lindström Talo on alueen vanhimpia kiinteistöjä ja rakennettu vuonna 1902. Talo toimi nimensä mukaisesti Lindströmin pesularakennuksena, mutta koki täydellisen remontin vuonna 2003, jolloin se uudistettiin pesulasta moderniksi tämän päivän toimistotilaksi. Kiinteistön vanhan käyttötarkoituksen vuoksi osa tilasta on upeaa yli neljän metrin huonekorkeudellista industrial-henkistä tilaa suurine ikkunoineen.
Kiinteistön päivityksen yhteydessä otettiin huomioon nykypäivän vaateet ja tila onkin muokattavissa joustavasti erilaisiin tarpeisiin. Talosta löytyy aulapalvelun lisäksi myös yhteisiä neuvottelutiloja ja ravintola, josta saa niin aamupalaa kuin lounastakin. Lindströmin Talo sijaitsee aivan Teurastamon urbaanin kaupunkikeskuksen vieressä, josta löydät lounasvaihtoehtoja. Kauppakeskus REDI sijaitsee kävelymatkan päässä. Croisette on uusi ja innovatiivinen toimitilojen välitysyritys Suomessa. Meillä on vahva halu auttaa teitä löytämään paras toimitilaratkaisu mahdollisimman vaivattomasti. Huomaathan, että kaikki vapaat ja vapautuvat tilat ovat kauttamme saatavilla. Osa tiloista on hiljaisessa markkinoinnissa, mutta ottamalla meihin yhteyttä saat nekin tietoosi. Palvelumme on tilanhakijoille täysin maksutonta.
801 ㎡
Office
Heti vapaa
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Kalasatama on kehittyvää ja trendikästä aluetta Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Talon kulmalla on myös kaupunkipyöräasema, lähin metroasema (Kalasatama) sijaitsee muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä.
Kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva Teurastamo naapurissa ja kauppakeskus REDI palvelee lyhyen kävelymatkan päässä.
Pysäköintimahdollisuus pysäköintihallissa, myös sähkölatausmahdollisuus.
Do you already know what you are looking for? Do you want advice? Fill in the form below and we will contact you!