Helsinki
Katutason liiketila näkyvällä ja helposti saavutettavalla paikalla.
Upea liiketila katutasossa keskellä Kaivopihaa. Tilan lasiset seinät antavat reilusti näkyvyyttä toiminnalle. Kaivopiha sijaitsee keskellä Helsingin kaupallista ydinkeskustaa, parhaiden ostospaikkojen keskiössä. Oli kyseessä arkiaamu tai lauantaipäivä, Kaivopihalla riittää kävijöitä. Kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja arkkitehtuurisesti kauniiden Vanhan ja Uuden ylioppilastalon lisäksi Kaivopiha kiinnittyy eteläpuolelta Aleksanterinkatuun avaten reitin Helsingin vilkkaimmalle ostoskadulle. Vuoden 2020 aikana Kaivopihan alue koki suuren uudistuksen, kun Vanhan ylioppilastalon alapuolella sijaitsevat liiketilat remontoitiin ja alueelle syntyi täysin uusia palveluita huokuttelemaan kaupunkilaisia. Me Croisettella autamme teitä löytämään teille parhaat tilat! Olemme puolueettomia asiantuntijoita ja tunnemme toimitilamarkkinat, talot sekä tilat vankalla kokemuksella. Meillä on välityksessä kaikki toimitilat ja tiedämme niiden alustavat vuokratasot. Tehtävämme on tehdä toimitilahaustanne onnistunut ja helppo. Saamme palkkiomme kiinteistönomistajalta, joten sinulle palvelumme on täysin maksuton.
250 ㎡
Liiketila
Heti vapaa
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Loistava sijainti keskellä Helsingin kaupallista ydinkeskustaa, parhaiden ostospaikkojen keskiössä.
Kaikki mahdolliset palvelut löytyvät kävelyetäisyydeltä. Erikoisliikkeet, ravintolat sekä liikunta- ja kulttuuripalvelut ulottuvillasi tarjoavat helpon siirtymän töistä vapaa-ajalle.
Helsingin keskusta on merkittävä julkisen liikenteen solmukohta. Tänne pääset helposti junalla, metrolla, bussilla tai ratikalla sekä omalla autolla ja pyörällä.
Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.