Helsinki
Liiketila erinomaisella sijainnilla Helsingin Kaartinkaupungissa
Monikäyttöinen ensimmäisen kerroksen tila on nyt vapaana. Tila soveltuu erinomaisesti ravintolaksi, showroomiksi ja liike- tai toimistotilaksi. Se sijaitsee talon Jugend-osassa, Yrjönkadun ja Uudenmaankadun kulmauksessa, ja tarjoaa näkymät viihtyisään Diana-puistoon. Tilaan kuuluu osuus talon yhteistiloista kellarikerroksessa. Tiloihin kuuluu myös sisäänkäynnin edessä oleva baari sekä neljä tilavaa huonetta. Erottaja 2 sijaitsee yhdellä Helsingin arvostetuimmista alueista. Rakennuskokonaisuus on yksi kaupungin vanhimmista, ja sen ensimmäinen osa valmistui jo vuonna 1891. Rakennusta on peruskorjattu vuonna 2021 säilyttäen sen historiallinen ilme. Kiinteistössä on kaksi erilaista arkkitehtonista tyyliä: toinen osa on jugend-tyylinen ja toinen uusrenessanssia. Kiinteistön tilat on modernisoitu vastaamaan nykypäivän tarpeita, ja ne tarjoavat erinomaiset puitteet niin asiakastapaamisiin kuin työskentelyyn. Kiinteistöllä on oma pyöräparkki, jossa on sähköpyörien latauspisteet, ja auton voi kätevästi parkkeerata AimoPark Iso-Erottajaan. Julkisilla liikennevälineillä pääsee suoraan rakennuksen kulmalle, joten saapuminen on helppoa niin työntekijöille kuin asiakkaille. Me Croisettella autamme teitä löytämään teille parhaat tilat! Olemme puolueettomia asiantuntijoita ja tunnemme toimitilamarkkinat, talot sekä tilat vankalla kokemuksella. Meillä on välityksessä kaikki toimitilat ja tiedämme niiden alustavat vuokratasot. Tehtävämme on tehdä toimitilahaustanne onnistunut ja helppo. Saamme palkkiomme kiinteistönomistajalta, joten sinulle palvelumme on täysin maksuton.
209,5 ㎡
Vapaa

Loistava sijainti Helsingin ytimen upeassa rakennuksessa, lähellä kaikkea.
Erottaja2:n monipuoliset ravintolat palvelevat aamusta yöhön. Jos joskus on tarve lähteä merta edemmäs kalaan, lukuisa joukko vaihtoehtoja löytyy 100-200 metrin säteellä.
Saapuminen ei voisi olla helpompaa! Julkisilla pääsee aivan viereen, ja auton saa parkkeerattua AimoPark Erottajalle.
Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä.